He hee. Tässähän ollaan kohta lähempänä 85 kuin 90 kiloa. Outoa, välillä tunnen oloni todella paksuksi ja välillä taas peilistä näkyy jo ihan ok näky. Pitäisi hankkia niitä sopivia vaatteita, niin ehkä itsekin muutoksen paremmin huomaisi. Mutta ei. Lökötän menemään pari kokoa liian isoissa vermeissä. Kesällä sitten...

Juu, tämä ei ole aprillipila. Olen tosiaankin tänään tasan kymmenen kiloa kevyempi kuin tämän blogin alussa. Samalla painoindeksikin humpsahti enää lievästi ylipainoisen puolelle. Jee!

86 kiloa oli minulle ennen lasten saantia melko normaali olotila, joten sitä tavoittelen seuraavaksi. 85 tuntuu kaukaiselta, ehkä kuitenkin kesään mennessä mahdolliselta. Paineita en ota. Hitaasti, hitaasti ja pysyvästi, kiitos!

Vuosi sitten vaaka vilkutti lukemaa 97,9. Nyt huitelen 89 kilon tietämillä. Jotenkin kuvittelin, että pääsen hehkuttamaan -10 kilon tuloksella, mutta ottaa aikansa näköjään.

Makean himo on harventunut. Välillä on toki iltoja, kun tekisi mieli vetää vähintään levyllinen suklaata, mutta hyvin olen yleensä päässyt kaupasta ulos ilman herkkuvuorta. Joskus nappaan pienimmän suklaapatukan tai jäätelön. Niitäkin olen rajoittanut kuitenkin melkoisesti. 

Välillä tuntuu, että normaalipainoiseksi tulo kestää ihan liian kauan. Kärsimätön olen, enkä tunne oikeastaan muuttuneeni yhtään, kun niin hitaasti paino putoaa. Ainut, mistä konkreettisesti huomaan jotain tapahtuneen, ovat housut, jotka tahtovat lököttää reisien ja peffan kohdalta. Yhden ennen kittanan takin saan myös nyt sievästi nappiin ilman kupruja.

Näillä vaatteilla olisi tarkoitus mennä kesään saakka. Sitten annan itselleni luvan hankkia uutta ja pienempää. En edes tiedä, mitä kokoa mahdan olla. Ehkä 44?

Paino laskee edelleen. Tuntuu, että mukavuudenolo meinaa iskeä, enkä enää samalla tarmolla lähde liikkumaan. Herkuttelukin vähän lipsuu.

Toisaalta olen nyt oppinut, että olen aikaisemmin syönyt aivan liian vähän aamupalalla, lounaalla ja päivällisellä. Ihmekös, että on tullut epäterveellistä mässytystä siihen päälle.

Kukaan ystäväni ei ole huomannut hoikistumistani tai ainakaan kommentoinut mitenkään. Paino on ilmeisesti lähtenyt sen verran hitaasti, että saan ihan salassa jatkaa normaalipainoiseksi asti.

No niin. Nyt ollaan alle 90. Ja reippaasti

Olen katsellut sillä silmällä kahta painonpudottajien sivustoakin. Amerikkalainen Spark People on aika hieno palvelu, mutta minusta tuntui työläältä alkaa kirjaamaan ruokia, kun heidän ruokapankkinsa perustui amerikkalaiseen ruokavalioon. Suomalainen Kiloklubi tuntuu sopivammalta, vaikkakin on sisältönsä puolesta suppeampi. Erityisesti pidän ravintopäiväkirjan palauteosiosta. Suosittelen tutustumaan vaikkapa molempiin ja valitsemaan itselleen sopivamman.

No niin, kahdeksikko häämöttää uhkaavan lähellä. Olo on sellainen, kuin osa minusta olisi poissa. Ei ole mitään mielitekoja ollut yhtenäkään päivänä ja se on aika omituista. Välillä on jopa sellainen olo, ettei keksi mitään, mitä tekisi mieli syödä. Syö vain, koska niin kuuluu tehdä.

Jos saisin tilata mitä tahansa ruokaa nyt eteeni, ainoa mitä tekee mieli olisi pestotäytteiset tortelliinit, paahdettu ruisleipä margariinilla ja tomaatilla höystettynä sekä rapeavohvelinen jäätelötötterö. Eipä kuulosta kovin makeanhimoiselta.

En ole vielä havainnut keventymisen myötä elämään kuulema tulevaa lisäenergiaa. Päinvastoin. Ja jos joku epäilee, että syön liian vähän ja siksi voimat on pois, niin tässäpä kuvaus tämänhetkisestä tyypillisestä päivän ruokasaaliista.

Aamupala: 1 hedelmä, puuro tai näkkileipää margariinin kera, tee maidolla
Lounas: 1/4 lautanen perunamuusia, riisiä tai pastaa, 1/4 lautanen liha-kasviskastiketta ja 1/2 lautanen kasviksia. Jälkiruoaksi 1 hedelmä.
Välipala: 1 hedelmä ja leipä tai jogurtti.
Päivällinen: Kuten lounas.
Iltapala: Hedelmä, tee maidolla, kourallinen pähkinöitä/leipä/jogurtti tai puuro
Vettä juon 6-8 lasia päivässä.

Olen yllättänyt, että paino laskee edelleen. Mieliala kun on lähinnä junnaava. Into edelleen kadoksissa. Ilo, missä luuraat?

Mielettömän hehkutuksen jälkeen fiilis on jotenkin kateissa. Syön edelleen terveellisesti ja liikunkin kohtuullisesti, mutta ei tunnu miltään. Mietin kaikenlaista höpönpöpöä. Esimerkiksi tällaisia.

Jos laihtuisin puoli kiloa viikossa, olisin normaalipainoinen kolmenkymmenen viikon päästä. Siis tänä vuonna. Kesällä olisin jo ihan ihmisen kokoinen.

Entä jos yhtenä päivänä sanottaisiin: "Tänään mikään, mitä syöt, ei vaikuta painoosi yhtään mitenkään." Mitä silloin söisin ja tekisin? Miksi?

Jihuu! Yhdeksän ja nolla. Kohta saan aloittaa kahdeksikolla! Nyt tsemppiä, ettei iske liika omahyväisyys. En tiedä, mikä ihmeen hyvä putki nyt on päällä menossa, vai olenko vihdoinkin sisäistänyt tämän homman osaksi arkea. No, onhan tässä kohta vuoden verran asiaa pähkäiltykin jo. Eikä tuo vuoden saldo - 6 kg varmaan isolta saavutukselta monestakaan tunnut, mutta on minulle merkittävä juttu.

88 kiloisena painoindeksini tipahtaisi luokkaan "lievä lihavuus". Nyt olen luokassa "merkittävä lihavuus". Kyllä tuo lievä lihavuus kuulostaa jo paljon paremmalta. Ikään kuin siltä, että ehkä minun ei aina katsottaisi edes olevan läski, vaan vain pikkuisen pullea.

Siinäpä siis muutama lähitavoite kannustamassa eteenpäin.

Yes, yes, yes! Aika lyhyt matka enää kasilla alkavaan numeroon. Mieletön tsemppi päällä. Ja tiedättekös - ei oikeastaan tee enää makeaa niin mieli. Olen kai oppimassa irti tuostakin riippuvuudestani. Ja se tuntuu hyvälle.

Olen saanut ihan uuden vaihteen päälle. Makean syönti on vähentynyt reilusti ja liikuntaa on tullut kuvioihin hienosti. On sellainen fiilis, että "nyt lähtee".

Uusi kilolukema. Olen nyt oppinut, että jos kiukuttaa, ahdistusta voi purkaa muutenkin kuin syömällä. En tosin ihan aina välitä muistaa sitä.

Oikeaan suuntaan. Olen lopettanut light-limujen juonnin ja olo on vähemmän turvonnut. Tekee mieli enemmän lenkille ja vähemmän makeita. Outoa. Hyvä niin.

Olen vuodessa pienentynyt viisi kiloa. Että eihän mulla mene tällä tahdilla kuin enää neljä vuotta päästä normailipainoiseksi. Vitsi, vitsi. Vaikkei itsestä tunnu mitenkään erilaiselta, kai tuon viiden kilon täytyy merkitä jotain terveydelle ja yleisvoinnille. Parempi se kuin saman verran lisää painoa.

Olen nyt oivaltanut, missä kohdissa on minun vakiorepsahdukseni. Tässä lista hetkistä, jotka ovat lihottaneet minut:

1. Lounaan jälkeen

Syön aina mielelläni terveellisen aamiaisen ja lounaan. Mutta lounaan jälkeen tuntuu aina tulevan sellainen vireystilan äkillinen lasku, joka huutaisi päiväunia kehiin. Ja kun niitä päikkäreitä on aikuisen ihmisen aika vaikea saada nukuttua arkirytmissä, korvaan levon ilmiselvästi piristeillä, kuten sokerilla.

2. Illalla

Aah, vihdoinkin olen saanut lapset nukkumaan ja minun on aika hemmotella itseäni. Miksei se hemmottelu voi olla kylpy, ihon rasvaus tai jalkojen hoito? Miksi se on suklaakuorrutettuja pähkinöitä ja leipää?

3. Väsykiukku

Kun odotan miestä kotiin ja työpäivänsä vain venyy, syön kostoksi. Tosi järkevää. Kelleköhän siitä huono olo tulee, että paisutan itseäni?

Hyvä, että olen nyt tunnistanut huonot toimintamallini. Yritän sokerin sijasta keksiä jotain uusia järkeviä tapoja korvata unen ja hellän silityksen puutteen. Ehdotuksia?